Rähinä Records

Rähinä Records

Uutiset

Fintelligensin Täytyy Tuntuu!

26.06.2011

Suomen menestynein hiphop-yhtye Fintelligens julkaisi 15.6.2011 kuudennen albuminsa ”Täytyy Tuntuu”. Yhtye on työskennellyt albumin tiimoilta tiiviisti Rähinä Recordsin omien artistien kanssa. Elastinen ja Iso H kiertävät parhaillaan ympäri Suomea ja tulevat ilahduttamaan hiphop-kansaa kesän aikana usealla paikkakunnalla.
 
Levylle on saatu mukaan joukko Fintelligensin hyviä ystäviä vuosien varrelta. Rähinä Recordsin riveistä mukana ovat Uniikki, Spekti, Tasis, Timo Pieni Huijaus ja ensimmäistä kertaa levyllä vierailee myös Cheek.  Rähinän artisteille Fintelligens antoi täysin vapaat kädet tekstiensä luomiseen. Muutoin levyn soundimaailman vaikutteet on ammennettu vanhasta hiphop-meiningistä perinteitä kunnioittaen.
 
”Levyn tekeminen sujui suhteellisen helposti ja perinteinen luomisen tuska puuttui lähes tyystin. Meidän studiotyöskentely on hioutunut huippuunsa vuosien aikana, eikä välillä edes tarvitse käyttää sanoja, kun toinen ymmärtää heti mitä ollaan hakemassa”, Iso H kuvailee levyn tuotantoprosessia.
 
”Tälle albumille me haluttiin tavanomaista enemmän keikkabiisejä ja nostimmekin hiukan tempoa. Albumi tarjoilee 11 uutta biisiä, jotka ovat takuuvarmaa Fintelligensiä”, Elastinen kertoo.
 
Fintelligens haluaa aina yllättää jollain tapaa faninsa. Tällä kertaa albumin kansien sisään on kappaleiden lisäksi koottu kuvia ja tarinoita Elastiselle ja Iso H:lle tärkeistä paikoista. ”Täytyy Tuntuu” albumilta löytyy myös YleX:n kesäkumibiisi ”Etkot, Juhlat, Jatkot”, joka kuultiin ensimmäistä kertaa YleXPopissa Helsingissä 28. toukokuuta.  Fintelligens on parhaillaan suunnittelemassa kappaleelle videota ja se tullaan julkaisemaan kesän aikana.
 
Levyn ensimmäinen single ”Ei Tekosyitä” sai nousujohteisen lähdön heti julkaisuviikolla noustessa mm. YleX:n, NRJ:n sekä Voicen soittolistoille.  Fintelligens tulee viettämään levyjulkkareitaan 17.6. Provinssirockissa, jossa kokoonpano esiintyy ensimmäistä kertaa uransa aikana. Vapaa-ajan ongelmia herroilla ei muutenkaan tule olemaan, koska Rähinä Live -ohjelmatoimistoa pyörittävä Mika Sorola on jo ehtinyt myymään kokoonpanolle keikat aina joulukuuhun saakka.

Arkisto

11.02.12 22:38
03.02.12 14:03
19.10.11 10:36
10.10.11 13:45
26.06.11 14:17
25.05.11 19:37
27.03.11 11:51
21.01.11 21:18
19.01.11 00:00
18.01.11 00:00
04.12.10 15:28
31.10.10 10:18
31.10.10 10:03
08.10.10 09:59
24.09.10 10:26
30.08.10 23:33
17.06.10 11:51
17.06.10 11:44
19.05.10 14:20
29.04.10 10:29
24.03.10 10:42
16.02.10 19:16
04.02.10 19:36
04.02.10 19:31
01.02.10 15:23
19.01.10 15:37
30.12.09 16:06
20.12.09 11:57
16.12.09 12:06
09.12.09 23:53
02.12.09 18:22
02.12.09 17:44
13.11.09 11:32
04.11.09 18:56
14.10.09 14:23
12.10.09 17:21
01.10.09 22:02
22.09.09 19:43
19.09.09 19:53
11.09.09 10:36
10.09.09 18:27
02.09.09 18:26
09.07.09 11:29
15.06.09 18:49
05.06.09 03:36
25.05.09 16:37
25.05.09 16:31
20.05.09 16:04
17.02.09 18:09