Rähinä Records

Rähinä Records

Uutiset

Rähinä Records ajankohtaisia uutisia

Fintelligens "Mun Tie Tai Maantie" kaupoissa 17.2.2010!

01.02.2010

Suomen menestynein ja tunnetuin hiphop-yhtye Fintelligens julkaisi vihdoin 17.2.2010 viidennen albuminsa ”Mun Tie Tai Maantie”. Yhtye työskenteli uudella levyllä muun muassa legendaarisen yhdysvaltalaisen tuottajan Pete Rockin kanssa, joka on tuottanut musiikkia esimerkiksi Run DMC:lle, Nasille ja Notorious B.I.G:lle.

Yli satatuhatta levyä myynyt Fintelligens täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, ja tuore albumi on vuoden ehdottomasti odotetuimpia julkaisuja.

Elastinen ja Iso H tekevät albumillaan jälleen kerran suomalaista hiphop-historiaa. Tuottaja Pete Rockin sekä Rähinä Recordsin vierailijoiden lisäksi Fintelligensin viidennellä levyllä kuullaan hiphop-piireissä tunnettua rap-artisti Sean Pricea.
”Tämä on yksi uramme ehdottomia kohokohtia, että pääsimme työskentelemään albumilla lempituottajamme kanssa”, hehkuttaa Iso H levyn ainutlaatuista kansainvälistä yhteistyökuviota.
 
”Mun Tie Tai Maantie” palaa yhtyeen ensimmäisen albumin ”Renesanssi” –tunnelmiin ollen samalla kansainvälisten vaikutteiden inspiroima ja raikas tuulahdus perinteistä kotimaista hip hoppia. ”Haimme levyn soundiin vauhtia kuuntelemalla vanhoja albumeitamme ja 90-luvun räppiä”, Elastinen kertoo levyn tunnelmasta.
 
Levyn ensimmäinen single ”Mikä Boogie” julkaistiin 27.1.2010. Radioiden voimasoitossa oleva single on saanut dj:t hypettämään uudelta hitiltä maistuvaa kappaletta. ”Mikä Boogie” tulee taatusti hikoiluttamaan hiphop-kansaa tulevana keväänä ja kesänä sekä klubeilla että festareilla.
 
Yhtye oli myös jälleen ehdolla Emma-gaalassa, jossa palkitaan vuosittain suomalaisen musiikin menestyjät. Myös tänä vuonna Elastinen ja Iso H olivat ehdolla, kategoriassa ”Vuoden tuottaja”. Yhtyeelle ehdokkuus oli yhdessä kuudes ja Elastiselle yhdeksäs.

Arkisto

16.02.10 19:16
04.02.10 19:36
04.02.10 19:31
01.02.10 15:23
19.01.10 15:37
30.12.09 16:06
20.12.09 11:57
16.12.09 12:06
09.12.09 23:53
02.12.09 18:22
02.12.09 17:44
13.11.09 11:32
04.11.09 18:56
14.10.09 14:23
12.10.09 17:21
01.10.09 22:02
22.09.09 19:43
19.09.09 19:53
11.09.09 10:36
10.09.09 18:27
02.09.09 18:26
09.07.09 11:29
15.06.09 18:49
05.06.09 03:36
25.05.09 16:37
25.05.09 16:31
20.05.09 16:04
17.02.09 18:09