Rähinä Records

Rähinä Records

Fintelligens

BIOGRAFIA

Fintelligens on Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye, johon kuuluu kaksi jäsentä Kimmo ”Elastinen” Laiho sekä Henrik ”Iso H” Rosenberg. Miehet tapasivat toisensa 90-luvun puolivälissä Harjun nuorisotalolla Colorblind -nimisessä musikaaliprojektissa.
Osallistuessaan myöhemmin Ranskassa järjestettyyn musiikinvaihto-ohjelmaan, MC:t saivat idean suomenkielisestä rap-yhtyeestä.
Fintelligensin ensimmäinen omakustannevinyyli (sadan kappaleen painos) ilmestyi vuonna 1998. Loppuvuodesta -98 yhtye saikin sopimuksen Sony Musicin kanssa ensimmäisen singlensä julkaisusta.
Sittemmin Fintelligens on myynyt yli satatuhatta levyä ja on kiistatta Suomen menestynein ja tunnetuin hiphop – yhtye. Fintelligens täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta ja meno jatkuu kovempana kuin koskaan aiemmin.


JULKAISUT

Fintelligens on julkaissut kaiken kaikkiaan neljä albumia, ja helmikuussa ilmestyvä ”Mun Tie Tai Maantie” on viides Elastisen ja Iso H:n yhteinen levy. Vuonna 2000 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi ”Renesanssi”, joka myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavan määrä, joka oli tuolloin 20 000 kappaletta. Seuraavina kolmena vuonna ilmestyivät albumit ”Tän Tahtiin” (2001), ”Kokemusten Summa” (2002) sekä kokoelmalevy ”Nää Vuodet 1997-2003" (2003), joka päätti Fintelligensin levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.


FINTELLIGENSIN COMEBACK JA RÄHINÄ RECORDS

Vuonna 2008 Fintelligens teki suomalaisen hiphop-kansan onnelliseksi palaamalla albumillaan ”Lisää”, jolta lohkaistiin hittisingle ”Hoida Homma”. Loppuvuodesta ilmestyi myös toinen single, ”Määränpää”, jolla vieraili Lauri Tähkä. Ennen odotettua paluuta Elastinen ja Iso H olivat keskittyneet soolouriinsa, sekä Kapasiteettiyksikön kanssa perustetun Rähinä Records Oy –levy-yhtiön pyörittämiseen. Elastinen toimii Rähinä Recordsin toimitusjohtajana ja Iso H vastaa studiotoiminnasta äänittäen, miksaten ja masteroiden koko yhtiön tuotannon. Molemmat toimivat myös yhtiön tuottajina.

Fintelligensin viides albumi ”Mun Tie Tai Maantie” on vuoden ehdottomasti odotetuimpia julkaisuja. Yhtye työskenteli levyllä muun muassa legendaarisen yhdysvaltalaisen tuottajan Pete Rockin kanssa, joka on tuottanut musiikkia esimerkiksi Run DMC:lle ja Notorious B.I.G:lle. Albumi palaa yhtyeen ensimmäisen albumin ”Renesanssi” -tunnelmiin ollen samalla kansainvälisten vaikutteiden inspiroima ja raikas tuulahdus perinteistä kotimaista hiphoppia.

www.fintelligens.com
www.myspace.com/fintelligens

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Rähinä Live
puh. +358 44 2696072
Email: mika@rahina.com
http://www.rahina.com/liveartistit/fintelligens

Lisätiedot ja mediakontaktit:
Essi Kivitie / Rähinä Records
Phone +358 43 8200 997 / essi@rahina.com

Bookmark and Share

Artisti muissa medioissa

Fintelligens Facebookissa Fintelligens Spotifyssä Fintelligens Itunesissa

Fintelligens

Ladattavat tiedostot

Lataa Promokuva 1
Kuva: Rähinä Records
jpg
Lataa Promokuva 2
Kuva: Rähinä Records
jpg
Lataa Promokuva 3
Kuva: Rähinä Records
jpg
Lataa tiedosto
pdf

Keikkakalenteri

23.02.12 Fintelligens Ylivieska
24.02.12 Fintelligens Levi
25.02.12 Fintelligens Suomussalmi
02.03.12 Fintelligens Hyvinkää
03.03.12 Fintelligens Kiuruvesi
17.03.12 Fintelligens Turku
22.03.12 Fintelligens & Riku Niemi Orchestra Helsinki
23.03.12 Fintelligens Lohja
24.03.12 Fintelligens Ulvila
30.03.12 Fintelligens Hämeenlinna

Katso kaikki tapahtumat

Media


Fintelligens feat. Cheek: Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Fintelligens feat. Cheek
video
Fintelligens: Ei Tekosyitä
Ei Tekosyitä
Fintelligens
video
Fintelligens: Sato Tai Paisto
Sato Tai Paisto
Fintelligens
video
Fintelligens: Mikä Boogie
Mikä Boogie
Fintelligens
video
Fintelligens: Miljoona
Miljoona
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Lauri Tähkä: Määränpää
Määränpää
Fintelligens feat. Lauri Tähkä
video
Fintelligens: Hoida Homma
Hoida Homma
Fintelligens
video
fintelligens feat. Illi: Vaan sil on väliä
Vaan sil on väliä
fintelligens feat. Illi
video
Fintelligens: Kaikki peliin
Kaikki peliin
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Jurassikki: En vaihtais päivääkään
En vaihtais päivääkään
Fintelligens feat. Jurassikki
video
Fintelligens: Sori
Sori
Fintelligens
video
Fintelligens: Heruuks
Heruuks
Fintelligens
video
Fintelligens: Pää Pystyyn
Pää Pystyyn
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Petter & PeeWee: Stockholm - Helsinki
Stockholm - Helsinki
Fintelligens feat. Petter & PeeWee
video
Fintelligens: Kellareiden kasvatit
Kellareiden kasvatit
Fintelligens
video
Fintelligens: Voittamaton
Voittamaton
Fintelligens
video

Uutiset

  • 19.10.2011Rähinä Live täyttää kymmenen vuotta 5.12.2011!


    Ensimmäinen Rähinä Live järjestettiin Gloriassa vuonna 2001.  Joulukuun  5. päivänä tullaan Nosturissa viettämään tapahtuman kymmenvuotisjuhlia. Artisteille Rähinä Live on vuosittainen perinne, jossa keikkayleisölle tarjotaan täyttä pauketta monta tuntia putkeen. Rähinä Liven liput on loppuunmyyty jokaisena vuotena jo kuukausia ennen tapahtumaa.  

     Vuosien saatossa Rähinä Live on ammattimaistunut ja artistien määrä on kasvanut ensimmäisistä vuosista kertoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo ”Elastinen” Laiho. Rähinä Live on tarjonnut faneille aina yllätyksiä ja tuleva show tulee Rähinän artistien mukaan olemaan vuoden paras ilta.


    ”Järjestimme ensimmäiset bileet Gloriassa ja silloin bileistä jäi 300 ihmistä kadulle jonottamaan. Mellakkapoliisit olivat paikalla ja tunnelma oli älytön”, Kimmo Laiho kertoo.


    Rähinä Liven jatkoja tullaan viettämään Baarikärpäsessä Sikamaanantai-klubilla (K18), joka on Suomen pisimpään jatkunut viikoittainen hiphop-klubi. Sikamaanantai on jatkunut jo seitsemän vuotta.



    RÄHINÄ LIVE 2011
    5.12.2011 @ Nosturi

    Fintelligens
    Uniikki
    Timo Pieni Huijaus
    Spekti
    Tasis
    Brädi
    Puhuva Kone
    +guests

    Ovet auki klo 19.00
    Showtime klo 20.00 (huom. keikat alkaa oikeesti ajoissa!)
    Liput 18€ (ennakko Tiketti & Lippupalvelu)
    S/K-18

    Paikalla normaaliin tapaan Rähinä Kauppa jossa Jouluale!








  • 07.06.2011Fintelligensin Täytyy Tuntuu YleX:n Viikon Albumina!

    Edellisalbumi Mun tie tai maantien jättihitti Mikä boogie? nosti jo ennestään Suomen suosituimman hiphop-yhtyeen entistä kysytymmäksi ryhmäksi ympäri Suomen keikkalavojen ja radioaaltojen. Täytyy tuntuu jatkaa Elastisen ja Iso H:n hyväksihavaitsemalla linjalla.

    Paitsi kesäkumibiisin Etkot, juhlat ja jatkot (ja kesäkumit), levy sisältää myös toisen jo hitiksi ehtineen rallin. Ei tekosyitä on sikäli hyvä esittelysingle albumilta, että se kertoo mistä levyssä on pohjimmiltaan kyse.

    - Mulla ei ole erilaisia vaikutteita vastaan mitään, mutta Fintelligensin levylle dance- tai dubstep-vaikutteet eivät kuulu. Tää on meidän näkemys hiphopista, tai siitä miltä Fintelligensin hiphop kuulostaa. Mä voin kyllä tehdä dubstep-biisin, mutta laitetaan se sitten vaikka Spektin levylle, Elastinen selventää.

    Fintelligensi hiphop kuulostaa siltä, miltä hiphop 1990-luvulla muotoutui kuulostamaan. Vanhoja rumpukoneita, kosketinsoitinmatoista muodostuvia melodioita ja kahden mc:n rehellistä tarinaa.

    Elastinen ja Iso H ovat uransa alusta asti julkaisseet musiikkia Rähinä Recordsin alla, vaikka tosiasiassa ensimmäiset levyt olivat vain nimellisesti heidän oman levy-yhtiönsä julkaisuja.

    Viikon albumilta kuullaan Uuden musiikin aamuvuorossa joka päivä klo 10:20 uusi biisi sekä Elastisen ja Iso H:n haastattelu viidessä osassa.


  • 31.05.2011Fintelligensin kuudes albumi ”Täytyy Tuntuu” vihdoin julki!

    Suomen menestynein hiphop-yhtye Fintelligens julkaisee 15.6.2011 kuudennen albuminsa ”Täytyy Tuntuu”. Yhtye on työskennellyt albumin tiimoilta tiiviisti Rähinä Recordsin omien artistien kanssa. Elastinen ja Iso H kiertävät parhaillaan ympäri Suomea ja tulevat ilahduttamaan hiphop-kansaa kesän aikana usealla paikkakunnalla.


    Levylle on saatu mukaan joukko Fintelligensin hyviä ystäviä vuosien varrelta. Rähinä Recordsin riveistä mukana ovat Uniikki, Spekti, Tasis, Timo Pieni Huijaus ja ensimmäistä kertaa levyllä vierailee myös Cheek. Rähinän artisteille Fintelligens antoi täysin vapaat kädet tekstiensä luomiseen. Muutoin levyn soundimaailman vaikutteet on ammennettu vanhasta hiphop-meiningistä perinteitä kunnioittaen.


    ”Levyn tekeminen sujui suhteellisen helposti ja perinteinen luomisen tuska puuttui lähes tyystin. Meidän studiotyöskentely on hioutunut huippuunsa vuosien aikana, eikä välillä edes tarvitse käyttää sanoja, kun toinen ymmärtää heti mitä ollaan hakemassa”, Iso H kuvailee levyn tuotantoprosessia.


    ”Tälle albumille me haluttiin tavanomaista enemmän keikkabiisejä ja nostimmekin hiukan tempoa. Albumi tarjoilee 11 uutta biisiä, jotka ovat takuuvarmaa Fintelligensiä”, Elastinen kertoo.


    Fintelligens haluaa aina yllättää jollain tapaa faninsa. Tällä kertaa albumin kansien sisään on kappaleiden lisäksi koottu kuvia ja tarinoita Elastiselle ja Iso H:lle tärkeistä paikoista. ”Täytyy Tuntuu” albumilta löytyy myös YleX:n kesäkumibiisi ”Etkot, Juhlat, Jatkot”, joka kuultiin ensimmäistä kertaa YleXPopissa Helsingissä 28. toukokuuta. Fintelligens on parhaillaan suunnittelemassa kappaleelle videota ja se tullaan julkaisemaan kesän aikana.


    Levyn ensimmäinen single ”Ei Tekosyitä” sai nousujohteisen lähdön heti julkaisuviikolla noustessa mm. YleX:n, NRJ:n sekä Voicen soittolistoille. Fintelligens tulee viettämään levyjulkkareitaan 17.6. Provinssirockissa, jossa kokoonpano esiintyy ensimmäistä kertaa uransa aikana.


  • 25.05.2011Rähinä Live -ohjelmatoimisto!


    Levy-yhtiö Rähinä Records on perustanut ohjelmatoimisto Rähinä Liven.  Uuden yrityksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Sorola.  Rähinä Liven tavoitteena on myydä keikkoja ympäri Suomen ja laajentaa toimintaa myös hiphopin ulkopuolelle. Rähinä Live aloittaa toimintansa 1.6.


    Rähinä Records oli pitkään suunnitellut laajentavansa liiketoimintaansa keikkamyynnin sekä tapahtumatuotannon saralla. Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo Laiho kertoo, että idea liiketoiminnan laajentumisesta toteutui, kun Rähinä Liven vetäjäksi saatiin kokenut visionääri.
     
    ”Olen tehnyt pitkään yhteistyötä artistien kanssa ja näin tässä suuren mahdollisuuden lähteä tekemään jotain aivan uutta. Uskon, että Rähinä Live pystyy vastaamaan alan vaativiin haasteisiin sekä ennen kaikkea tarjoamaan parasta mahdollista palvelua artisteille, asiakkaille kuin tapahtumatuottajillekin ”, kertoo Rähinä Liven toimitusjohtaja Mika Sorola.
     
    ”Odotan tekemisen riemua ja sitä, että pääsen myös itse tarkemmin sisään itse tapahtumatuotantoon ja keikkamyyntiin. Odotukset ja suunnitelmat ovat suuret Rähinä Liven suhteen, emme aio olla pelkästään rap-keikkoja toteuttava toimisto”, kertoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo Laiho (Elastinen).
     
    Mika Sorola on aikaisemmin vastannut Popgeen keikkamyyntitoimintojen johtamisesta Sony Music Entertainment Finland Oy:ssä.  Sorola on hoitanut mm. Fintelligensin, Timo Pieni Huijauksen, Puhuvan Koneen, Anna Puun, Hanna Pakarisen ja Teleksin keikkamyyntiä.


    Rähinä Liven verkkosivut avautuvat 1.6.2011 osoitteessa www.rahinalive.com








Katso kaikki uutiset

Kauppa

13.90 EUR

Fintelligens: Täy...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Koke...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Tän...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Rene...
Levyt

19.90 EUR

Rähinä ´En tunn...
Muut

22.90 EUR

Mikä Boogie t-pai...
Miesten T-paidat