Rähinä Records

Rähinä Records

Nimetön

Inka Halme – laulu

Joonas Angeria – koskettimet

Teemu Blomberg – kitara

Heigo Anto – basso

Kevin Knouna – rummut



Vuonna 2008 Joonas Angeria (kosketinsoittaja, biisinkirjoittaja) ja 
Lauri Hämäläinen (tuottaja, biisinkirjoittaja) tutustuivat toisiinsa Internetin välityksellä. Pohjoisen pojan raju palo tehdä musiikkia ja nuoren musiikintuottajan tietotaito ja tuoreet näkemykset synnyttivät ajatuksen NIMETÖN -orkesterista.



Samalla kun kappaleet alkoivat löytää muotoaan, kävi nuori orkesteri läpi kasvukipujaan ja muotoutui lopulta nykyiseen kokoonpanoonsa,
jota luotsaa kaunis ja lahjakas Inka Halme.

NIMETÖN -yhtyeen ensimmäinen single, vahvasti rockaava Kuuleeko kukaan toimitettiin medioille marraskuussa 2011 ja se rikkoi ennätyksiä YleXn Himotuimmat listan kärjessä. Toinen single Peili otettiin vastaan myöskin innostuneesti soiden tälläkin hetkellä usean radiokanavan voimin. Debyyttialbumi "En jää tuleen makaamaan" -  julkaistiin/julkaistaan 25.04.2012. 

Nyt NIMETÖN -yhtyeellä on edessä kiireinen keikkakesä, jota bändiläiset odottavat innolla. Luvassa energisiä keikkoja, jotka eivät päästä otteestaan.



Keikkamyynti:
Mika Sorola / Rähinä Live

mika@rahina.com

puh. +358 44 2696072



Lisätiedot ja mediakontaktit:
Heidi Nuopponen / Universal Music

heidi.nuopponen@umusic.com

puh. 09 6154 6727 

Bookmark and Share

Artisti muissa medioissa

Nimetön Facebookissa Nimetön Spotifyssä Nimetön Itunesissa

Nimetön

Ladattavat tiedostot

Lataa Promokuva 1
Kuva: Universal Music / Ville Akseli Juurikkala
jpg
Lataa Promokuva 2
Kuva: Universal Music / Ville Akseli Juurikkala
jpg
Lataa Promokuva 3
Kuva: Universal Music / Ville Akseli Juurikkala
jpg

Keikkakalenteri

19.05.12 Nimetön Keminmaa
01.06.12 Nimetön Helsinki
15.06.12 Nimetön Utajärvi
20.07.12 Nimetön Kalajoki
21.07.12 Nimetön Pyhäsalmi
03.08.12 Nimetön Kerimäki
17.08.12 Nimetön Luukki

Katso kaikki tapahtumat

Media


Nimetön: Kuuleeko kukaan
video

Uutiset

  • 04.01.2012Nimetön Rähinä Liven keikkamyyntiin!


    Nimetön ja Rähinä Live allekirjoittivat artistimyyntisopimuksen vuoden vaihteessa. Bändin ensimmäinen single ”Kuuleeko kukaan” julkaistiin marraskuun lopussa. Single on saanut loistavan vastaanoton niin radiokanavilla kuin fanien keskuudessa. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistaan keväällä 2012.



Katso kaikki uutiset

Blogi

Kauppa

Ei tuotteita.