Wava on Rähinä Recordsin ensimmäinen naisartisti, jonka elämää musiikki on värittänyt lapsesta asti. Eri musiikkityylien sekoittaminen toisiinsa innostaa Wavaa luomaan mielenkiintoista ja yllätyksellistä musiikkia kuuntelijoille. Wava on syntynyt 1986 Helsingissä ja on viettänyt useita vuosia ulkomailla. Uteliaana hän etsii jatkuvasti uusia virikkeitä ja vaikutteita luomiseensa ja pyrkii haastamaan musiikin rajoja.
Tuore artisti on säveltänyt ja sanoittanut kappaleita viimeiset viisi vuotta. Suomen kielen pitkät vokaalit ja rytmiset konsonantit luovat Wavan mielestä alustan yhdistää lyriikkaa ja soundeja mielenkiintoisella tavalla. Haasteena hän kokee erilaisten rytmien ja genrejen yhdistämisen suomen rikkaaseen ja moniulotteiseen sanakirjoon.
Haastattelupyynnöt:
Essi Kivitie / Rähinä Records
Phone +358 43 8200 997 / essi@rahina.com
Voice ja Rähinä Records järjestivät yhdessä First Lady -kilpailun jossa etsittiin seuraavaa urbaania naistähteä. Voittajaksi selvisi valloittava Wava.
Räppärit Elastinen ja Cheek Rähinä Recordsista kertovat First Lady -kisan idean lähteneen tämän hetkisestä Suomen hip hop -skenestä. Miesten mukaan genren naispuolisia edustajia ei ole tällä hetkellä ole juuri lainkaan, joten kilpailu oli hyvä tapa aktivoida potentiaalisia nousevia kykyjä.
- Jostain pitää aloittaa, jokainen on ollut aloittelija. Meistä on hienoa, että pääsemme suoraan opastamaan tyyppiä ja antaa peliin oman osaamisemme, Elastinen sanoo.
Omia kappaleitaan jo useamman vuoden ajan kirjoittanut, voiton napannut Wava sanoo haaveilleensa pitkään musiikkialalle astumisesta, mutta sopivien yhteistyökumppaneiden puute on hidastanut starttia. First Lady -kisa kuitenkin muutti tilanteen.
- Lähdin kisaan mukaan vähän yllättäen. Olin Ruotsissa viettämässä siskoni polttareita, joissa muutama kaverini ehdotti, että minun kannattaisi osallistua. Kun pääsin kotiin, niin tein heti maanantaina biisin, lähetin sen kilpailuun tiistaina ja tässä nyt ollaan.
- Olen kyllä tehnyt kappaleita jo neljä tai viisi vuotta, mutten esittänyt niitä kellekään. On ollut vaikeata lähteä liikkeelle, kun en ole tuntenut alan ihmisiä. Toisaalta nyt olen tajunnut, etten ehkä ollut vielä aikaisemmin valmis.
Wava kertoo Rähinä Recordsin poikien kanssa työskentelyn olleen mahtava kokemus.
- He ovat huippukivoja! Alusta asti meillä on ollut rento ja kotoisa tunnelma, eikä ole tarvinnut jännittää. On kiva tietää, että ympärillä on hyvä tiimi, joka tietää mitä tehdä.
Wavan voitokkaan Tartu hetkeen -biisin pääset kuuntelemaan täältä!