21.05.2008 "Hallittu kaaos" -albuminsa julkaissut Joniveli on tullut vuosien varrella tutuksi monesta. Arvostettu artisti / tuottaja / dj on ehtinyt tuottaa lukemattomia yksittäisiä biisejä sekä puolen tusinaa albumia, remixata mm. Fintelligensiä, Jukka Kuoppamäkeä ja Disco Ensembleä, esiintyä Wu-Tang Clanin RZA:n kanssa Jonin itsensä tuottamalla kappaleella ja toimia resident dj:nä Blaze yökerhossa sekä viettää kaiken mahdollisen ajan maanalaisessa studiossaan. Tämä levy on Jonille uransa tähän mennessä hienoin teos ja mies on onnistunut löytämään tyylinsä taas kerran uudelleen!
Ensimmäinen single ”Kaikki on sanottu” julkaistiin digitaalisesti ja siihen tehtiin myös vaikuttava video. Biisi kuvailee hyvin Joniveljen uutta tyyliä joka ei genrerajoja kumartele.
www.myspace.com/jonivelimusic
Haastattelupyynnöt:
Essi Kivitie / Rähinä Records
Phone +358 43 8200 997 / essi@rahina.com
Jo kahdeksatta vuotta putkeen järjestettävä Rähinä Live kokoaa artistit Helsingin Nosturiin. Tänä vuonna tapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen perinteisen itsenäisyyspäivän aaton osuessa viikonlopulle. Perjantaina ohjelma on live-bändi painotteinen kun taas lauantaina tykitetään DJ:n voimin. Rähinä Live on ollut loppuunmyyty joka vuosi. "Haluamme suurentaa bileitä joka kerta ja kaikki bändit eivät enää mahtuneet yhteen iltaan, nyt kaikilla on kunnolla aikaa esiintyä"- sanoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja ja artisti Elastinen.
Cheek juhlistaa tapahtumassa uuden live-DVD:nsä julkaisua. Jare Henrik Tiihonen-DVD kuvattiin Tavastialla ja se on kaupoissa 19.11. Fintelligens on koko syksyn studiossa ja on lupaillut uuden levyn materiaalia kuultavaksi ensimmäistä kertaa juuri Nosturissa. Kumpanakin iltana paikalla on Huippu-DJ:t ja Rähinä-kauppa. Lippujen ennakkomyynti on alkanut. Tule paikalle todistamaan ikimuistoista viikonloppua Suomen Hiphop-huippujen seurassa.
4-5.12.2009
Nosturi
pe klo 20-02
la klo 20-04
S/K-18
Liput
25€ (2päivää)
15€/ilta
Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu
Pe
Asa & Jätkäjätkät
Redrama
Timo Pieni Huijaus
Joniveli
La
Fintelligens
Cheek
Uniikki
Showtimet klo 22 alkaen