Rähinä Records

Rähinä Records

Fintelligens

BIOGRAFIA

Fintelligens on Suomen tunnetuin ja menestynein hiphop-yhtye, johon kuuluu kaksi jäsentä Kimmo ”Elastinen” Laiho sekä Henrik ”Iso H” Rosenberg. Miehet tapasivat toisensa 90-luvun puolivälissä Harjun nuorisotalolla Colorblind -nimisessä musikaaliprojektissa.
Osallistuessaan myöhemmin Ranskassa järjestettyyn musiikinvaihto-ohjelmaan, MC:t saivat idean suomenkielisestä rap-yhtyeestä.
Fintelligensin ensimmäinen omakustannevinyyli (sadan kappaleen painos) ilmestyi vuonna 1998. Loppuvuodesta -98 yhtye saikin sopimuksen Sony Musicin kanssa ensimmäisen singlensä julkaisusta.
Sittemmin Fintelligens on myynyt yli satatuhatta levyä ja on kiistatta Suomen menestynein ja tunnetuin hiphop – yhtye. Fintelligens täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta ja meno jatkuu kovempana kuin koskaan aiemmin.


JULKAISUT

Fintelligens on julkaissut kaiken kaikkiaan neljä albumia, ja helmikuussa ilmestyvä ”Mun Tie Tai Maantie” on viides Elastisen ja Iso H:n yhteinen levy. Vuonna 2000 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi ”Renesanssi”, joka myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavan määrä, joka oli tuolloin 20 000 kappaletta. Seuraavina kolmena vuonna ilmestyivät albumit ”Tän Tahtiin” (2001), ”Kokemusten Summa” (2002) sekä kokoelmalevy ”Nää Vuodet 1997-2003" (2003), joka päätti Fintelligensin levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.


FINTELLIGENSIN COMEBACK JA RÄHINÄ RECORDS

Vuonna 2008 Fintelligens teki suomalaisen hiphop-kansan onnelliseksi palaamalla albumillaan ”Lisää”, jolta lohkaistiin hittisingle ”Hoida Homma”. Loppuvuodesta ilmestyi myös toinen single, ”Määränpää”, jolla vieraili Lauri Tähkä. Ennen odotettua paluuta Elastinen ja Iso H olivat keskittyneet soolouriinsa, sekä Kapasiteettiyksikön kanssa perustetun Rähinä Records Oy –levy-yhtiön pyörittämiseen. Elastinen toimii Rähinä Recordsin toimitusjohtajana ja Iso H vastaa studiotoiminnasta äänittäen, miksaten ja masteroiden koko yhtiön tuotannon. Molemmat toimivat myös yhtiön tuottajina.

Fintelligensin viides albumi ”Mun Tie Tai Maantie” on vuoden ehdottomasti odotetuimpia julkaisuja. Yhtye työskenteli levyllä muun muassa legendaarisen yhdysvaltalaisen tuottajan Pete Rockin kanssa, joka on tuottanut musiikkia esimerkiksi Run DMC:lle ja Notorious B.I.G:lle. Albumi palaa yhtyeen ensimmäisen albumin ”Renesanssi” -tunnelmiin ollen samalla kansainvälisten vaikutteiden inspiroima ja raikas tuulahdus perinteistä kotimaista hiphoppia.

www.fintelligens.com
www.myspace.com/fintelligens

Keikkamyynti:
Mika Sorola / Rähinä Live
puh. +358 44 2696072
Email: mika@rahina.com
http://www.rahina.com/liveartistit/fintelligens

Lisätiedot ja mediakontaktit:
Essi Kivitie / Rähinä Records
Phone +358 43 8200 997 / essi@rahina.com

Bookmark and Share

Artisti muissa medioissa

Fintelligens Facebookissa Fintelligens Spotifyssä Fintelligens Itunesissa

Fintelligens

Ladattavat tiedostot

Lataa Promokuva 1
Kuva: Rähinä Records
jpg
Lataa Promokuva 2
Kuva: Rähinä Records
jpg
Lataa Promokuva 3
Kuva: Rähinä Records
jpg

Keikkakalenteri

09.02.12 Fintelligens Joensuu
11.02.12 Fintelligens Helsinki
16.02.12 Fintelligens Helsinki
17.02.12 Fintelligens Helsinki
18.02.12 Fintelligens Helsinki
19.02.12 Fintelligens Helsinki
23.02.12 Fintelligens Ylivieska
24.02.12 Fintelligens Levi
25.02.12 Fintelligens Suomussalmi
03.03.12 Fintelligens Kiuruvesi

Katso kaikki tapahtumat

Media


Fintelligens feat. Cheek: Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Fintelligens feat. Cheek
video
Fintelligens: Ei Tekosyitä
Ei Tekosyitä
Fintelligens
video
Fintelligens: Sato Tai Paisto
Sato Tai Paisto
Fintelligens
video
Fintelligens: Mikä Boogie
Mikä Boogie
Fintelligens
video
Fintelligens: Miljoona
Miljoona
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Lauri Tähkä: Määränpää
Määränpää
Fintelligens feat. Lauri Tähkä
video
Fintelligens: Hoida Homma
Hoida Homma
Fintelligens
video
fintelligens feat. Illi: Vaan sil on väliä
Vaan sil on väliä
fintelligens feat. Illi
video
Fintelligens: Kaikki peliin
Kaikki peliin
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Jurassikki: En vaihtais päivääkään
En vaihtais päivääkään
Fintelligens feat. Jurassikki
video
Fintelligens: Sori
Sori
Fintelligens
video
Fintelligens: Heruuks
Heruuks
Fintelligens
video
Fintelligens: Pää Pystyyn
Pää Pystyyn
Fintelligens
video
Fintelligens feat. Petter & PeeWee: Stockholm - Helsinki
Stockholm - Helsinki
Fintelligens feat. Petter & PeeWee
video
Fintelligens: Kellareiden kasvatit
Kellareiden kasvatit
Fintelligens
video
Fintelligens: Voittamaton
Voittamaton
Fintelligens
video

Uutiset

  • 19.10.2011Rähinä Live täyttää kymmenen vuotta 5.12.2011!


    Ensimmäinen Rähinä Live järjestettiin Gloriassa vuonna 2001.  Joulukuun  5. päivänä tullaan Nosturissa viettämään tapahtuman kymmenvuotisjuhlia. Artisteille Rähinä Live on vuosittainen perinne, jossa keikkayleisölle tarjotaan täyttä pauketta monta tuntia putkeen. Rähinä Liven liput on loppuunmyyty jokaisena vuotena jo kuukausia ennen tapahtumaa.  

     Vuosien saatossa Rähinä Live on ammattimaistunut ja artistien määrä on kasvanut ensimmäisistä vuosista kertoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo ”Elastinen” Laiho. Rähinä Live on tarjonnut faneille aina yllätyksiä ja tuleva show tulee Rähinän artistien mukaan olemaan vuoden paras ilta.


    ”Järjestimme ensimmäiset bileet Gloriassa ja silloin bileistä jäi 300 ihmistä kadulle jonottamaan. Mellakkapoliisit olivat paikalla ja tunnelma oli älytön”, Kimmo Laiho kertoo.


    Rähinä Liven jatkoja tullaan viettämään Baarikärpäsessä Sikamaanantai-klubilla (K18), joka on Suomen pisimpään jatkunut viikoittainen hiphop-klubi. Sikamaanantai on jatkunut jo seitsemän vuotta.



    RÄHINÄ LIVE 2011
    5.12.2011 @ Nosturi

    Fintelligens
    Uniikki
    Timo Pieni Huijaus
    Spekti
    Tasis
    Brädi
    Puhuva Kone
    +guests

    Ovet auki klo 19.00
    Showtime klo 20.00 (huom. keikat alkaa oikeesti ajoissa!)
    Liput 18€ (ennakko Tiketti & Lippupalvelu)
    S/K-18

    Paikalla normaaliin tapaan Rähinä Kauppa jossa Jouluale!








  • 26.06.2011Fintelligensin Täytyy Tuntuu!


    Suomen menestynein hiphop-yhtye Fintelligens julkaisi 15.6.2011 kuudennen albuminsa ”Täytyy Tuntuu”. Yhtye on työskennellyt albumin tiimoilta tiiviisti Rähinä Recordsin omien artistien kanssa. Elastinen ja Iso H kiertävät parhaillaan ympäri Suomea ja tulevat ilahduttamaan hiphop-kansaa kesän aikana usealla paikkakunnalla.
     
    Levylle on saatu mukaan joukko Fintelligensin hyviä ystäviä vuosien varrelta. Rähinä Recordsin riveistä mukana ovat Uniikki, Spekti, Tasis, Timo Pieni Huijaus ja ensimmäistä kertaa levyllä vierailee myös Cheek.  Rähinän artisteille Fintelligens antoi täysin vapaat kädet tekstiensä luomiseen. Muutoin levyn soundimaailman vaikutteet on ammennettu vanhasta hiphop-meiningistä perinteitä kunnioittaen.
     
    ”Levyn tekeminen sujui suhteellisen helposti ja perinteinen luomisen tuska puuttui lähes tyystin. Meidän studiotyöskentely on hioutunut huippuunsa vuosien aikana, eikä välillä edes tarvitse käyttää sanoja, kun toinen ymmärtää heti mitä ollaan hakemassa”, Iso H kuvailee levyn tuotantoprosessia.
     
    ”Tälle albumille me haluttiin tavanomaista enemmän keikkabiisejä ja nostimmekin hiukan tempoa. Albumi tarjoilee 11 uutta biisiä, jotka ovat takuuvarmaa Fintelligensiä”, Elastinen kertoo.
     
    Fintelligens haluaa aina yllättää jollain tapaa faninsa. Tällä kertaa albumin kansien sisään on kappaleiden lisäksi koottu kuvia ja tarinoita Elastiselle ja Iso H:lle tärkeistä paikoista. ”Täytyy Tuntuu” albumilta löytyy myös YleX:n kesäkumibiisi ”Etkot, Juhlat, Jatkot”, joka kuultiin ensimmäistä kertaa YleXPopissa Helsingissä 28. toukokuuta.  Fintelligens on parhaillaan suunnittelemassa kappaleelle videota ja se tullaan julkaisemaan kesän aikana.
     
    Levyn ensimmäinen single ”Ei Tekosyitä” sai nousujohteisen lähdön heti julkaisuviikolla noustessa mm. YleX:n, NRJ:n sekä Voicen soittolistoille.  Fintelligens tulee viettämään levyjulkkareitaan 17.6. Provinssirockissa, jossa kokoonpano esiintyy ensimmäistä kertaa uransa aikana. Vapaa-ajan ongelmia herroilla ei muutenkaan tule olemaan, koska Rähinä Live -ohjelmatoimistoa pyörittävä Mika Sorola on jo ehtinyt myymään kokoonpanolle keikat aina joulukuuhun saakka.



  • 25.05.2011Rähinä Live -ohjelmatoimisto!


    Levy-yhtiö Rähinä Records on perustanut ohjelmatoimisto Rähinä Liven.  Uuden yrityksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Sorola.  Rähinä Liven tavoitteena on myydä keikkoja ympäri Suomen ja laajentaa toimintaa myös hiphopin ulkopuolelle. Rähinä Live aloittaa toimintansa 1.6.


    Rähinä Records oli pitkään suunnitellut laajentavansa liiketoimintaansa keikkamyynnin sekä tapahtumatuotannon saralla. Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo Laiho kertoo, että idea liiketoiminnan laajentumisesta toteutui, kun Rähinä Liven vetäjäksi saatiin kokenut visionääri.
     
    ”Olen tehnyt pitkään yhteistyötä artistien kanssa ja näin tässä suuren mahdollisuuden lähteä tekemään jotain aivan uutta. Uskon, että Rähinä Live pystyy vastaamaan alan vaativiin haasteisiin sekä ennen kaikkea tarjoamaan parasta mahdollista palvelua artisteille, asiakkaille kuin tapahtumatuottajillekin ”, kertoo Rähinä Liven toimitusjohtaja Mika Sorola.
     
    ”Odotan tekemisen riemua ja sitä, että pääsen myös itse tarkemmin sisään itse tapahtumatuotantoon ja keikkamyyntiin. Odotukset ja suunnitelmat ovat suuret Rähinä Liven suhteen, emme aio olla pelkästään rap-keikkoja toteuttava toimisto”, kertoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja Kimmo Laiho (Elastinen).
     
    Mika Sorola on aikaisemmin vastannut Popgeen keikkamyyntitoimintojen johtamisesta Sony Music Entertainment Finland Oy:ssä.  Sorola on hoitanut mm. Fintelligensin, Timo Pieni Huijauksen, Puhuvan Koneen, Anna Puun, Hanna Pakarisen ja Teleksin keikkamyyntiä.


    Rähinä Liven verkkosivut avautuvat 1.6.2011 osoitteessa www.rahinalive.com








  • 21.01.2011Rähinä Live Tour 2011 liput nyt myynnissä!


    Maaliskuun lopusta lähtien maamme eturivin hip hop -tähdet kiertävät Suomea jälleen yhdessä kun Rähinä Live Tour 2011 lähtee liikenteeseen. Jo vuosien ajan Rähinä Liven merkeissä on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla ja nähdä kotimaisen räpin huippunimet yhdessä uusien ja nousevien artistien kanssa.

    Mukana koko Rähinä Recordsin artistikattaus: Cheek, Fintelligens, Uniikki, Brädi, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Tasis, sekä uutta polvea edustava ja juuri debyyttialbumillaan kultaa myynyt Puhuva Kone.


    Rähinä Live 2011 kiertää Suomea seuraavasti:

    25.3 Lahti, Finlandia Klubi
    26.3. Helsinki, The Circus (2 keikkaa: ikärajaton ja K-18)
    1.4. Turku, Caribia
    2.4. Mikkeli, Mikaeli

    Liput 18e-25e paikkakunnasta riippuen.
    Liput ovat myynnissä nyt! Osta ne Lippupalvelusta.


    Jokaisella keikalla paikalla myös Rähinä Shop jossa kaikkea Rähinä tavaraa.






  • 19.01.2011Rähinältä oma Juissi-mehu keväällä 2011!


    Kevät ja kesä 2011 tulee olemaan erittäin kosteaa aikaa ja siitä pitää huolen Rähinä Records yhdessä Marli Juissin kanssa kun kevään aikana Rähinän oma Juissi-mehu tulee kauppoihin! Tulossa on ainutlaatuinen miksaus, mutta tarkempi resepti paljastetaan vasta vähän myöhemmin. Liity nyt jo kuitenkin Juissin Facebookkiin sekä käy mehua odotellessa vaikka lataamassa Rähinä taustakuvia ja osallistumassa kilpailuihin Juissin kotisivuilla!

    Juissi Facebook

    Juissi kotisivut


  • 17.06.2010Fintelligensille kultaa!


    Suomen legendaarisimman hiphop-yhtyeen Fintelligensin menestystarina jatkuu. Yhtyeen tuoreelta albumilta ”Mun Tie Tai Maantie” julkaistu ensimmäinen single ”Mikä Boogie” on myynyt kultaa! Menestyksen siivittäminä Elastinen ja Iso H jatkavat Suomen uudelleen valloitustaan 10-vuotisen uransa kunniaksi sadan keikan vuosivauhdilla ja tahti vain kiihtyy.

    Fintelligensin helmikuussa julkaiseman levyn ensimmäinen single ”Mikä Boogie” on ylittänyt 5 000 myydyn levyn rajan ja on järjestyksessä miesten kymmenes kultalevy. Single sai suomalaiset hiphop-fanit sekaisin heti julkaisunsa jälkeen ja jatkaa edelleen soittolistojen dominointia ja hyvän kesäfiiliksen luomista.

    ”Tämä on hieno juttu, ja kiitos siitä kuuluu faneillemme. ”Mikä Boogie” laittoi todella odotetun kiertueen kunnolla vauhtiin ja meno on ollut kovaa tähän asti. Kesän hiphop-festareita odotellessa!”, Elastinen hehkuttaa kiertuetta ja uuden albumin erinomaista vastaanottoa.

    Tuttu kaksikko tulee viihdyttämään hiphop-kansaa 10-vuotisen uransa kunniaksi kesän aikana lähes 50 paikkakunnalla. Fintelligens tulee esiintymään jo perinteeksi muodostuneilla hiphop-festivaaleilla Vuokatin Pipefestissa 29.–31.7.2010. Tämän lisäksi kaksikko nähdään lukuisien muiden keikkojen lisäksi hiphop -kulttuurille omistetussa Tampereen Blockfestissa 20. – 21.8.2010. ”Erinomaisella fiiliksellä ollaan liikenteessä. Tästä tulee varmasti meidän isoin kesä koskaan, koska kaikki on nyt niin kohdallaan. Kiertueen kohokohtina tulevat olemaan taatusti Pipefest sekä 10-vuotis Renesanssi -erikoisshow”, Iso H sanoo innoissaan.

    Fintelligens tulee kiertämään Suomea 10-vuotisen uransa kunniaksi läpi vuoden jouluun asti. Yhtye riemastuttaa fanejaan läpi kesän sekä tuoreen levyn uusilla tuttavuuksilla että vanhoilla klassikoilla.


    Katso "Mikä Boogie" video tästä.


    Osta "Mikä Boogie" t-paita miehille tästä.


    Osta "Mikä Boogie" t-paita naisille tästä.


  • 16.02.2010Fintelligens - Mun Tie Tai Maantie nyt kaupoissa!

    Fintelligensin odotettu albumi Mun Tie Tai Maantie saapui vihdoin 17.2.2010 kauppoihin!



    Elastinen ja Iso H vetivät keskiviikkona 17.2.2010 ilmaisen keikan Helsingin Stockmannilla satapäiselle joukolle, joka pääsi kuulemaan tuoreen albumin helmiä ja sai miehiltä omistuskirjoituksen uuteen albumiin.

    Myös uuden levyn julkkaribileissä Virgin Oilissa 6.3. meno oli käsittämättömän mahtava järisyttävän settilistan ja upean yleisön ansiosta. Fintelligens ja Rähinä kiittävät mahtavasta meiningistä!


  • 04.02.2010Fintelligensin "Mikä Boogie" listaykköseksi!

    Helmikuussa uusimman albuminsa ”Mun Tie Tai Maantie”, julkaisseen Fintelligensin single, ”Mikä Boogie”, ponnahti torstaina 4.2.2010 Suomen virallisen singlelistan ykköseksi!



    "Mikä Boogie" -julkaistiin 27.1.2010 ja radioiden voimasoitossa oleba biisi on saanut dj:t hypettämään lujaa uudelta hitiltä maistuvaa kappaletta. "Mikä Boogie" tulee taatusti hikoiluttamaan hiphop-kansaa tulevana keväänä ja kesänä sekä klubeilla että festareilla.


  • 01.02.2010Fintelligens "Mun Tie Tai Maantie" kaupoissa 17.2.2010!

    Suomen menestynein ja tunnetuin hiphop-yhtye Fintelligens julkaisi vihdoin 17.2.2010 viidennen albuminsa ”Mun Tie Tai Maantie”. Yhtye työskenteli uudella levyllä muun muassa legendaarisen yhdysvaltalaisen tuottajan Pete Rockin kanssa, joka on tuottanut musiikkia esimerkiksi Run DMC:lle, Nasille ja Notorious B.I.G:lle.



    Yli satatuhatta levyä myynyt Fintelligens täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta, ja tuore albumi on vuoden ehdottomasti odotetuimpia julkaisuja.

    Elastinen ja Iso H tekevät albumillaan jälleen kerran suomalaista hiphop-historiaa. Tuottaja Pete Rockin sekä Rähinä Recordsin vierailijoiden lisäksi Fintelligensin viidennellä levyllä kuullaan hiphop-piireissä tunnettua rap-artisti Sean Pricea.
    ”Tämä on yksi uramme ehdottomia kohokohtia, että pääsimme työskentelemään albumilla lempituottajamme kanssa”, hehkuttaa Iso H levyn ainutlaatuista kansainvälistä yhteistyökuviota.
     
    ”Mun Tie Tai Maantie” palaa yhtyeen ensimmäisen albumin ”Renesanssi” –tunnelmiin ollen samalla kansainvälisten vaikutteiden inspiroima ja raikas tuulahdus perinteistä kotimaista hip hoppia. ”Haimme levyn soundiin vauhtia kuuntelemalla vanhoja albumeitamme ja 90-luvun räppiä”, Elastinen kertoo levyn tunnelmasta.
     
    Levyn ensimmäinen single ”Mikä Boogie” julkaistiin 27.1.2010. Radioiden voimasoitossa oleva single on saanut dj:t hypettämään uudelta hitiltä maistuvaa kappaletta. ”Mikä Boogie” tulee taatusti hikoiluttamaan hiphop-kansaa tulevana keväänä ja kesänä sekä klubeilla että festareilla.
     
    Yhtye oli myös jälleen ehdolla Emma-gaalassa, jossa palkitaan vuosittain suomalaisen musiikin menestyjät. Myös tänä vuonna Elastinen ja Iso H olivat ehdolla, kategoriassa ”Vuoden tuottaja”. Yhtyeelle ehdokkuus oli yhdessä kuudes ja Elastiselle yhdeksäs.


  • 19.01.2010Katso Fintelligensin uusi "Mikä Boogie" video!

     Fintelligensin uusi albumi "Mun Tie Tai Maantie" julkaistaan 17.2.2010. Nyt teidän nähtävissä on tämän kyseisen albumin ensimmäisestä singlestä "Mikä Boogie" tehty video.


    Katso "Mikä Boogie" video tästä.


  • 16.12.2009Fintelligensiltä uusi single "Mikä Boogie"!

     Fintelligensin uusi "Mikä Boogie" single ensisoitossa YleX aamussa huomenna, torstaina 17.12 klo 9:00! Iso H haastattelussa ja lähetyksessä myös soitetaan Elastiselle ja kysellään kuulumisia lomareissun päältä. Virittäydy siis kuuntelemaan.




     


  • 02.12.2009Rähinää ehdolla Emma-gaalassa!


    Tänä vuonna Cheek on ehdolla kolmen Emma-palkinnon saajaksi. Myös Elastinen ja Iso H taistelevat yhdessä "Vuoden tuotttaja" -pystistä. Katso tästä Emma-gaala 2010 -sivut ja äänestä Cheek vuoden kotimaiseksi artistiksi. Cheek myös esiintyy gaalassa Linnanmäen Peacock-teatterissa torstaina 4.2.2010 klo 18 alkaen.








  • 12.10.2009Rähinä Live 09 - Nosturissa 4-5.12.2009!

    Jo kahdeksatta vuotta putkeen järjestettävä Rähinä Live kokoaa artistit Helsingin Nosturiin. Tänä vuonna tapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen perinteisen itsenäisyyspäivän aaton osuessa viikonlopulle. Perjantaina ohjelma on live-bändi painotteinen kun taas lauantaina tykitetään DJ:n voimin. Rähinä Live on ollut loppuunmyyty joka vuosi. "Haluamme suurentaa bileitä joka kerta ja kaikki bändit eivät enää mahtuneet yhteen iltaan, nyt kaikilla on kunnolla aikaa esiintyä"- sanoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja ja artisti Elastinen.

    Cheek juhlistaa tapahtumassa uuden live-DVD:nsä julkaisua. Jare Henrik Tiihonen-DVD kuvattiin Tavastialla ja se on kaupoissa 19.11. Fintelligens on koko syksyn studiossa ja on lupaillut uuden levyn materiaalia kuultavaksi ensimmäistä kertaa juuri Nosturissa. Kumpanakin iltana paikalla on Huippu-DJ:t ja Rähinä-kauppa. Lippujen ennakkomyynti on alkanut. Tule paikalle todistamaan ikimuistoista viikonloppua Suomen Hiphop-huippujen seurassa.


    4-5.12.2009
    Nosturi
    pe klo 20-02
    la klo 20-04
    S/K-18
    Liput
    25€ (2päivää)
    15€/ilta
    Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu

    Pe
    Asa & Jätkäjätkät
    Redrama
    Timo Pieni Huijaus
    Joniveli

    La
    Fintelligens
    Cheek
    Uniikki

    Showtimet klo 22 alkaen


Katso kaikki uutiset

Kauppa

13.90 EUR

Fintelligens: Täy...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Koke...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Tän...
Levyt

9.90 EUR

Fintelligens: Rene...
Levyt

19.90 EUR

Rähinä ´En tunn...
Muut

22.90 EUR

Mikä Boogie t-pai...
Miesten T-paidat