Rähinä Records

Rähinä Records

Cheek

Cheek alias Jare Tiihonen on 1998 vuodesta omaa musiikkia työstänyt sooloartisti. Vuosituhannen vaihteesta lähtien mies on kuulunut suomalaisen hiphopin uranuurtajaryhmään 5th Elementiin. Cheek tuotti omin voimin 5 albumia ennen Sony Musicin kanssa 2003 vuonna solmittua levytyssopimustaan. Cheek julkaisi levy-yhtiö debyyttinsä 2004 keväällä. Albumilta lohkaistiin kaksi hittisingleä ”Avaimet Mun Kiesiin” ja ”Räplaulajan Vapaapäivä”, joista jälkimmäinen oli kesän 2004 soitetuimpia kappaleita Suomessa. Hyvin menestyneen debyyttialbumin jälkeen Cheek jatkoi yhteistyötä SonyBMG:n kanssa ja julkaisi toisen pitkäsoittonsa ”Käännän Sivuu” keväällä 2005. Myös tältä albumilta soittolistojen kärkeen kohosi singlejulkaisu ”Liiku”.

Vuosina 2004-2006 Cheek oli ryhmänsä Herrasmiesliigan kanssa eniten keikkaillut hiphop-artisti Suomessa. Kokemus ja varmuus heijastuvat miehen live-setissä, joka onkin saanut kiitosta monesta tuutista. 2006 vuonna Cheek julkaisi albumin Herrasmiesliigan kanssa ja kehitteli samalla määrätietoisesti uutta sooloa. Seuraavana vuonna 2007 ilmestynyt ”Kasvukipuja”-albumi on Cheekin omien sanojen mukaan monessa määrin kypsempi ja tyylikkäämpi kuin edelliset soolo-LP:t. Tämän julkaisun yhteydessä Cheek vaihtoi levy-yhtiön SonyBMG:stä hiphop-musiikkiin erikoistuneeseen Rähinä Recordsiin.

Cheekin lopullinen läpimurto tapahtui keväällä 2008, kun hän julkaisi neljännen sooloalbuminsa "Kuka Sä Oot". Genrerajoja rikkovalla albumilla vierailivat mm. Elastinen, Jimi Pääkallo, Steen1, Sami Saari, Iso H, Johanna Försti, Leijonamieli, Illi, Pyhimys, Kristiina Wheeler sekä miehen oma ryhmä Herrasmiesliiga. Tältä levyltä irrotettiin vuoden viralliseksi kesähitiksi valittu ja monissa yhteyksissä palkittu "Liekeissä". Nousukiitoa ruokkivat vielä toinen single "Kanssa Tai Ilman" sekä vuoden aikana menestyksekkäästi taotut 120 keikkaa.

Uusi, artistin ristimänimeä kantava albumi "Jare Henrik Tiihonen" nousi historiallisesti julkaisu viikollaan Suomen Virallisen Albumilistan kärkeen. "Jare Henrik Tiihonen" on luonnollinen jatkumo edelliselle "Kuka Sä Oot" albumille. Cheek on kuvaillut uutta teosta monipuolisimmaksi tähän mennessä julkaistuista albumeistaan. Levy sisältä aimo annoksen kukkoilua ja keikkabängereitä, mutta myös nimenkin velvoittamaa henkilökohtaista lyriikkaa. Tällä kertaa vierana kuullaan mm. Teräsbetonin J. Aholaa, Entwinen Mika Tauriasta sekä Lord Estiä. Albumin ensimmäinen kivitalon kokoinen bängeri single "Jos Mä Oisin Sä" julkaistiin 15.4. joka sekin meni suoraan sekä lataus- että singlelistan kärkeen. Cheek tulee jälleen kuluttamaan Suomen asfalttiteitä ahkerasti. Mies on kunnianhimoisesti ilmoittanut tavoitteekseen rokata 150 keikkaa vuodessa.

Bookmark and Share

Cheek

Keikkakalenteri

Ei yhtään keikkaa tällä periodilla.

Katso kaikki tapahtumat

Media


Fintelligens feat. Cheek: Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Etkot, Juhlat, Jatkot & Kesäkumit
Fintelligens feat. Cheek
video
Cheek feat. Jontte: Mikä Siinä On
Mikä Siinä On
Cheek feat. Jontte
video
Cheek: Maanteiden Kingi
video
Cheek: Jippikayjei
video
Cheek: Viihdyttäjä
video
Cheek feat. Uniikki, Redrama, Elastinen, Illi - Jos mä oisin sä (Rähinä Remix)

Cheek feat. Uniikki, Redrama, Elastinen, Illi - Jos mä oisin sä (Rähinä Remix)
audio
Cheek feat. Illi: Kanssa tai ilman
Kanssa tai ilman
Cheek feat. Illi
video
Cheek: Liekeissä
video
Cheek feat. Tasis: Tuhlaajapoika
Tuhlaajapoika
Cheek feat. Tasis
video
Cheek feat. Sami Saari: Sun täytyy
Sun täytyy
Cheek feat. Sami Saari
video

Uutiset

  • 21.01.2011Rähinä Live Tour 2011 liput nyt myynnissä!


    Maaliskuun lopusta lähtien maamme eturivin hip hop -tähdet kiertävät Suomea jälleen yhdessä kun Rähinä Live Tour 2011 lähtee liikenteeseen. Jo vuosien ajan Rähinä Liven merkeissä on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla ja nähdä kotimaisen räpin huippunimet yhdessä uusien ja nousevien artistien kanssa.

    Mukana koko Rähinä Recordsin artistikattaus: Cheek, Fintelligens, Uniikki, Brädi, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Tasis, sekä uutta polvea edustava ja juuri debyyttialbumillaan kultaa myynyt Puhuva Kone.


    Rähinä Live 2011 kiertää Suomea seuraavasti:

    25.3 Lahti, Finlandia Klubi
    26.3. Helsinki, The Circus (2 keikkaa: ikärajaton ja K-18)
    1.4. Turku, Caribia
    2.4. Mikkeli, Mikaeli

    Liput 18e-25e paikkakunnasta riippuen.
    Liput ovat myynnissä nyt! Osta ne Lippupalvelusta.


    Jokaisella keikalla paikalla myös Rähinä Shop jossa kaikkea Rähinä tavaraa.






  • 19.01.2011Rähinältä oma Juissi-mehu keväällä 2011!


    Kevät ja kesä 2011 tulee olemaan erittäin kosteaa aikaa ja siitä pitää huolen Rähinä Records yhdessä Marli Juissin kanssa kun kevään aikana Rähinän oma Juissi-mehu tulee kauppoihin! Tulossa on ainutlaatuinen miksaus, mutta tarkempi resepti paljastetaan vasta vähän myöhemmin. Liity nyt jo kuitenkin Juissin Facebookkiin sekä käy mehua odotellessa vaikka lataamassa Rähinä taustakuvia ja osallistumassa kilpailuihin Juissin kotisivuilla!

    Juissi Facebook

    Juissi kotisivut


  • 24.09.2010Cheek "Jare Henrik Tiihonen2" kaupoissa nyt!


    Cheekin uusi "JHT2" albumi vihdoin kaupoissa! Sisältää hitit "Jippikayjei" & "Maanteiden Kingi". Osta omasi heti!


    Biisilista: 1.
    Viimeiseen Hengenvetoon feat. Illi 2. Maanteiden Kingi 3.
    Niin Hyvin Että Hävettää feat. Mia 4.
    Mikä Siinä On feat. Jontte 5.
    Resepti feat. Herrasmiesliiga 6.
    Mä En Nää Rakkautta feat. Sami Saari 7.
    Repsikka feat. Osmo Ikonen 8.
    Takapulpetin Poika 9.
    Tyhmää Ja Tyylikästä 10.
    Orjantappuraa 11.
    Se Parhaiten Nauraa feat. Herrasmiesliiga



  • 04.02.2010Cheekille Emma vuoden hiphop-albumista!

    Rähinä Recordsin artistin Cheekin tuorein albumi voitti vuoden 2010 Emma-gaalassa vuoden hiphop-albumin Emman. Miehen ristimänimellä kulkeva, ”Jare Henrik Tiihonen”, palkittiin Emmalla kategoriasta ”Vuoden Hiphop-/ Dance-/R&B –albumi. Todella kovasti odotettu Emma on sekä Cheekin että Rähinä Recordsin ensimmäinen.



    ”Haluun kiittää tästä Suomen parasta kannattajajoukkoa, joka on pitänyt mut näissä hommissa tämän 12 vuotta. Emma-palkinto on yksi niistä tunnustuksista, joita arvostan todella paljon. Kiitos!”, Cheek hehkuttaa voittoaan.



    Mies takaa, että kuluvana vuonna mennään vähintään viime vuoden tahtiin.



    ”Syksyllä ilmestyy mun seuraava albumi, joten toivottavasti ens vuonna tähän aikaan ollaan samoissa tunnelmissa kuin nyt!”, Cheek lupailee.



    Vuoden hiphop-albumin Emman jakoi Cheekille Rähinä Recordsin oma Redrama. Cheek myös esiintyi Emma-gaalassa 10-henkisen mieskuoron komppaamana kappaleellaan”Jos Mä Oisin Sä”.



    Cheek oli Emmoissa ehdolla myös kategorioissa ”Vuoden miessolisti ” sekä ”Vuoden kotimainen artisti”.



  • 30.12.2009Cheek voitokkaana DJ-vuosiäänestyksessä!

    Suomen DJ:t äänestivät jälleen ja vuoden 2009 kotimaiseksi artistiksi valittiin Cheek. Mies teki myös Vuoden Biisin, Jos mä oisin sä. Viime vuonna Cheek voitti saman sarjan Liekeissä -kappaleella. Rähinä Records onnittelee!




  • 20.12.2009Cheek on vuoden tuorein!

    Cheek pokkasi kolme pystiä YleX:n "Vuoden tuorein 2009" -gaalassa. Palkintokaappiin tiensä löysivät "Vuoden Tuorein Albumi", "Vuoden Tuorein Biisi", sekä "Vuoden Tuorein Artisti" pystit. Iso kiitos tästä kuuluu taas kaikille kannattajille! 



    Palkkioksi teidän loistavasta tuesta Herrasmiesliigan kolmikko on parhaillaan studiossa äänittämässä perinteisesti uudenvuodenaattona netissä ilmaiseksi julkaistavaa "Ei Pahalla Mut Tahallaan 2010" bängeriä!



    Voit äänestää Cheekin "Mitä Tänne Jää" ja "Jos Mä Oisin Sä" videoita Voicen top109 listalle täällä.



  • 02.12.2009Rähinää ehdolla Emma-gaalassa!


    Tänä vuonna Cheek on ehdolla kolmen Emma-palkinnon saajaksi. Myös Elastinen ja Iso H taistelevat yhdessä "Vuoden tuotttaja" -pystistä. Katso tästä Emma-gaala 2010 -sivut ja äänestä Cheek vuoden kotimaiseksi artistiksi. Cheek myös esiintyy gaalassa Linnanmäen Peacock-teatterissa torstaina 4.2.2010 klo 18 alkaen.








  • 13.11.2009Voita itsellesi Jare Henrik Tiihonen DVD+CD paketti nimmareilla!


    Liity
    Rähinä Records Facebook sivun jäseneksi ja osallistu Jare Henrik
    Tiihonen -kilpailuun. Kaikkien Rähinän sivun jäsenten kesken arvotaan
    10 nimmaroitua Jare Henrik Tiihonen DVD+CD pakettia! Liity jäseneksi
    19.11 mennessä ja osallistu arvontaan. Voittajille ilmoitetaan
    henkilökohtaisesti. Liity osoitteessa: http://www.facebook.com/rahinarecords



    Cheek - Jare Henrik Tiihonen - DVD


    Suomen suosituimpien artistien joukkoon lukeutuvalle Cheekille jaettiin taannoisella Tavastian keikalla 4 x kultaa! Albumit Kuka sä oot ja Jare Henrik Tiihonen, kuten myös singlet Liekeissä ja Jos mä oisin sä saivat jalometallia. Tavastian keikka myös taltioitiin ja siitä julkaistaan dvd 19.11! Ainutlaatuisella keikalla Cheekin lisäksi nähtiin vierailevina tähtinä mm. Elastinen, Redrama, Uniikki, Lord Est, Sami Saari ja Illi. Keikalla oli mukana myös livebändi, jossa oli soittajina suomalaisia huippumuusikoita. Dvd:lle ollaan laitettu myös behind the scenes -dokumentti Jare Henrik Tiihonen -albumin teosta. Mukana myös 6 tuoreinta musiikkivideota.


    - Olen ylpeä tästä dvd:stä, koska kukaan kotimainen hip-hop artisti ei tällaista julkaisua ole tehnyt. Mielestäni kyseessä on ainutlaatuinen paketti, joka on on todella kattava, niinkuin hyvän dvd:n kuuluukin olla, Jare kuittaa hymyillen.


    Cheek tulee kiertämään Suomea tänä vuonna 160 keikan verran, mikä tekee hänestä ylivoimaisen keikkailun kuninkaan. Cheekin ainutlaatuinen live show on siis nyt myös mahdollisuus nauttia omalta kotisohvalta!




  • 04.11.2009Cheek "Jare Henrik Tiihonen" DVD kaupoissa 19.11.2009!

    Paljon toivottu ja hurjasti ennakkovarattu Cheekin "Jare Henrik Tiihonen" DVD pian kaupoissa! Jos et ole vielä varannut 19.11. ilmestyvää DVD:tä niin nyt se kannattaa viimeistään hoitaa. DVD sisältää mm. dokumentin, livetaltioinnin Tavastian kultajuhlista sekä muuta mukavaa kuvamateriaalia.  Varaa "Jare Henrik Tiihonen" DVD vaikka täältä.


  • 12.10.2009Rähinä Live 09 - Nosturissa 4-5.12.2009!

    Jo kahdeksatta vuotta putkeen järjestettävä Rähinä Live kokoaa artistit Helsingin Nosturiin. Tänä vuonna tapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen perinteisen itsenäisyyspäivän aaton osuessa viikonlopulle. Perjantaina ohjelma on live-bändi painotteinen kun taas lauantaina tykitetään DJ:n voimin. Rähinä Live on ollut loppuunmyyty joka vuosi. "Haluamme suurentaa bileitä joka kerta ja kaikki bändit eivät enää mahtuneet yhteen iltaan, nyt kaikilla on kunnolla aikaa esiintyä"- sanoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja ja artisti Elastinen.

    Cheek juhlistaa tapahtumassa uuden live-DVD:nsä julkaisua. Jare Henrik Tiihonen-DVD kuvattiin Tavastialla ja se on kaupoissa 19.11. Fintelligens on koko syksyn studiossa ja on lupaillut uuden levyn materiaalia kuultavaksi ensimmäistä kertaa juuri Nosturissa. Kumpanakin iltana paikalla on Huippu-DJ:t ja Rähinä-kauppa. Lippujen ennakkomyynti on alkanut. Tule paikalle todistamaan ikimuistoista viikonloppua Suomen Hiphop-huippujen seurassa.


    4-5.12.2009
    Nosturi
    pe klo 20-02
    la klo 20-04
    S/K-18
    Liput
    25€ (2päivää)
    15€/ilta
    Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu

    Pe
    Asa & Jätkäjätkät
    Redrama
    Timo Pieni Huijaus
    Joniveli

    La
    Fintelligens
    Cheek
    Uniikki

    Showtimet klo 22 alkaen


  • 22.09.2009Jare Henrik Tiihonen DVD tulossa!

    Cheekin "Kultajuhla" Helsingin Tavastialla 30.9.2009 kuvataan ja tästä materiaalista koostetaan DVD! Kaikki siis paikalle osallistumaan tämän historiallisen teoksen luomiseen. Lisää infoa DVD:stä myöhemmin.

    Lisää tietoa Tavastian "Kultajuhlasta" täältä.


  • 11.09.2009Cheekille 4 kultalevyä!

    CHEEKILLE NELJÄ KULTALEVYÄ!
    - Liekeissä ja Jos mä oisin sä -singlet ja Kuka sä oot ja Jare Henrik Tiihonen -albumit kultaa!

    Suomen kiireisimpiin ja suosituimpiin artisteihin lukeutuva Cheek on todistanut olevansa ei vain keikkailun kuningas, mutta myös levymyynnin! Toukokuussa julkaistu miehen omaa ristimänimeä kantava albumi Jare Henrik Tiihonen on ylittänyt kultarajan. Samalla kultaa ovat myyneet hänen kaksi isointa hittiään Liekeissä ja Jos mä oisin sä. Myös toukokuussa 2008 julkaistu Kuka sä oot on myynyt yli 15 000 kappaletta.
    - On uskomatonta, että tulen saamaan neljä kultalevyä! Kymmennen vuoden ura kyllä huipentuu 30.9 Tavastialla, Cheek hehkuttaa.

    Katso lisätietoja Kultajuhlasta: "http://www.rahina.com/kalenteri/140/30-09-2009-cheek-live-kultajuhla

    Tänään myös julkistettiin MTV European Music Awards ehdokkaat Best Finnish Act -kategoriassa, jossa Cheek kilpailee mm. Apulannan kanssa. Äänestys päättyy 12.lokakuuta. Äänestä Cheekkiä täällä.


  • 02.09.2009Cheek ehdolla MTV Europe Music Awards -gaalassa!

    Cheek kisaa parhaan suomalaisen esiintyjän palkinnosta Berliinissä pidettävissä MTV Europe Music Awards -gaalassa. Äänestys parhaan esiintyjän tittelistä jatkuu 12. lokakuuta asti MTV:n sivuilla.
    MTV-musiikkikanavan gaala pidetään 5. marraskuuta Berliinissä.

    Äänestä Cheekkiä täällä.


  • 25.05.2009Äänestä Cheekin "Jos mä oisin sä" kesähitiksi 2009

    Nyt on jälleen aika äänestä Voicen kesähittiä 2009. Viime vuonnahan se oli Cheekin "Liekeissä" kappale, joten miksi se ei tänä vuonna olisi "Jos mä oisin sä". Kesähittiä voit äänestää täällä.


  • 20.05.2009Cheek "Jare Henrik Tiihonen" kaupoissa nyt!

    Cheekin uusi "Jare Henrik Tiihonen" albumi on kaupoissa nyt!
    Albumi meni julkaisuviikollaan suoraan listaykköseksi. Kiitos kaikille levyn ostaneille!


Katso kaikki uutiset

Kauppa

9.90 EUR

Cheek: JHT1&2
Levyt

13.90 EUR

Cheek: JHT2
Levyt

9.90 EUR

Cheek JHT2 t-paita
Miesten T-paidat

29.90 EUR

Cheek JHT2 huppari...
ALE

15.90 EUR

Cheek: DVD - Jare ...
Levyt

25.90 EUR

Cheek: JHT CD+DVD
Levyt